Babes In Toyland: Spanking Machine, 1990

Babes In Toyland tulee Minneapolisista Minnesotasta ja sen perustivat vuonna 1987 itseoppinut kitaristi-laulaja Kat Bjelland ja rumpali Lori Barbero tavattuaan toisensa yhteisen ystävän grillijuhlissa. Bjelland oli alkuaan Oregonista ja muuttanut Minneapolisiin aikomuksenaan perustaa bändi. Barberolla ei ollut aikaisempaa kokemusta minkään instrumentin soittamisesta. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Bjellandin ja Barberon lisäksi Kris Holetz (basso) ja Cindy Russell (laulu). Holetzin ja Russellin lähdettyä yhtyeestä Bjellandin ystävä ja entinen bändikaveri Courtney Love kokeili soittaa bassoa jonkun kerran, kunnes basistiksi löytyi Michelle Leon. Huomatkaapa muuten, että useat Babes In Toylandin debyyttialbumin kappaleet muistuttavat paljon sanoituksiltaan ja säkeiltään monia Holen ensimmäisten levytysten kappaleita.

Bändi aloitti keikkailun paikallisissa taidegallerioissa ja muissa menomestoissa vuoden 1987 lopulla. Paikallinen toimittaja Jon Bream, joka alun perin väheksyi yhtyettä, muisteli: "He olivat aluksi kovaäänisiä, raakoja, vihaisia, vastenmielisiä ja tietyssä mielessä hyvin amatöörimäisiä. Ja sitten he kehittyivät ajan myötä joksikin, joka oli melko hämmästyttävää. Esitykset näyttivät olevan järkevämpiä... He pystyivät saamaan yhteyden yleisöön." 

Ensimmäisen single Dust Cake Boy ilmesty Treehouse Recordsin kautta vuonna 1988. Seuraava vuonna lähdettiin Seattleen äänittämään debyyttialbumia Spanking Machine grunge-tuottaja Jack Endinon kanssa ja sen julkaisi minneapolisilainen Twin/Tone Records 16. huhtikuuta 1990. Albumi kiinnitti Sonic Youth -yhtyeen huomion, jonka johtaja Thurston Moore kutsui yhtyeen esiintymään Sonic Youthin vuoden 1990 Euroopan kiertueelle. Babes In Toyland esiintyi myös Sonic Youthin kanssa vuoden 1991 Reading Festivalilla.

Rolling Stone -lehden "50 parasta grunge albumia" listauksesta Spanking Machine löytyy sijalta 27. 

Rumban Timo Salonen antoi levylle täydet viisi tähteä: "Spanking Machine on tyttöjen ensiälpee ja osoitus pirunmoisen mainiosta näkemyksestä: yhteyksiä nerokkaan Sonic Youthin (ja miksei myös Maaseudun Tulevaisuuden) soundimaailmaan, tuollaiseen puhtaaseen, maanläheiseen, mullasta ja turpeesta nousevaan, tunteella ladattuun soittimien ja äänen käyttöön on paljon. Tytöt veivaavat rankasti ja koruttomasti; sointi on hyvin pelkistetty, kitarassakaan ei läheskään aina käytetä edes särkijää (mikä on varsin harvinaista, toki positiivista tällaiselta yhtyeeltä)! Myrkyllisen, freneettisen nopeatempoisen suurisuurockin lisäksi Babes In Toyland osaa antaa äänimaailman kertoa. (...) L7:n ja Dicklessin ohella Babes In Toyland on yksi amerikkalaisen independent-rockin 'pahojen' ja 'ilkeiden' tyttöjen vaikuttavimmista bändeistä - samanaikaisesti sekä sentimentaalisen luovaa että jumalattoman rankkaa musiikkia."

Itse ostin tämän levyn varmaankin juuri tuon Salosen tekemän arvostelun perusteella, mistäpä muualtakaan tästä olisin voinut kuulla. Babes In Toyland on ollut itselleni aina vähän sellainen bändi johin kyllästyy äkkiä. Mitään erityisen erottuvia hittibiisejä ei oikein löydy. Sopivan pienissä määrin kuunneltuna tämä on kyllä edelleen erinomainen levy.