Bratmobile tulee Olympiasta Washingtonista ja se kuuluu Bikini Killin ohella riot grrrl -liikkeen merkittävimpiin nimiin. Yhtyeen perustajat Allison Wolfe ja Molly Neuman olivat tavanneet toisensa syksyllä 1989 opiskellessaan Oregonin yliopistossa. Molemmat olivat kasvaneet aktivistiperheissä: Wolfen äiti oli lesboaktivisti, ja Neumanin isä työskenteli Demokraattisessa puolueessa. Heidän yhteisiin musiikillisiin vaikuttajiin kuuluivat punk, hip hop ja Beat Happening -yhtye. Neuman ja Wolfe kävivät yhdessä naistutkimuksen ja musiikin kursseja, matkustivat Olympiaan viikonloppuisin ja aloittivat yhteistyön vaikutusvaltaisessa feministisessä Girl Germs -fanzinessa vuonna 1990.
Neumanin ja Wolfen ystävä Calvin Johnson, joka oli myös K Recordsin osaomistaja, pyysi heitä soittamaan keikan Olympiassa ystävänpäivänä vuonna 1991 Bikini Killin ja Some Velvet Sidewalkin kanssa. Wolfen mukaan he olivat aluksi "feikki bändi", koska he eivät soittaneet instrumentteja, mutta he olivat kirjoittaneet joitain kappaleita, joita he esittivät a cappellana. Lopulta he suostuivat ja pyysivät apua Some Velvet Sidewalk -jäseneltä Robert Christieniltä. Christie antoi Bratmobilen lainata harjoitustilaa ja soittimia ja neuvoi heitä kuuntelemaan Ramonesia inspiraation saamiseksi. Vastauksena tähän neuvoon Wolfe sanoi: "Jokin minussa napsahti. Kuten, okei, jos useimmat poikapunk rock -bändit vain kuuntelevat Ramonesia ja sillä tavalla he kirjoittavat kappaleitaan, me teemme päinvastoin, emmekä tee niin."
Tämä ensimmäinen keikka oli Olympian North Shore Surf Clubilla 14. helmikuuta 1991 Neumanin ja Wolfen vaihdellessa keskenään kitaraa, rumpuja ja laulua. Seuraavana päivänä äänitettiin Girl Germs -kappale ensimmäistä Kill Rock Stars -kokoelmaa varten, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna. Trio yhtyeestä tuli kun heihin liittyi basisti Michelle Noel. Tällä kokoonpanolla soitettiin vain pari keikkaa.
Heinäkuussa 1991 Bratmobile soitti ensimmäisen keikkansa kokoonpanolla Molly Neuman rummut, Allison Wolfe laulu ja Erin Smith kitara. Bratmobile ehti soittamaan legendaarisessa International Pop Underground Conventionissa Olympiassa elokuussa 1991, ja siitä tuli ainoa bändi, joka esiintyi siellä kahdesti. He soittivat myös Capitol Lake Parkissa Melvinsin, Mecca Normalin, Girl Troublen, Beat Happeningin ja Fugazin kanssa. Kesällä 1992 Bratmobile teki kiertueen Heavens to Betsyn kanssa.
Debyytti LP Pottymouth äänitettiin pääosin heinäkuussa 1992. Äänittäjänä toiminut Tim Green sai työstään palkkioksi palan juustopizzaa ja pullon mustaa hiusväriä. Levy ilmestyi Kill Rock Stars merkin kautta 8. kesäkuuta 1993. Message on levyllä tärkeämpää, kuin musiikillinen taituruus. Biisit vedetään läpi yksinkertaisella kitara-rummut säestyksellä ja yksi raita a cappellana. Coverina kuullan Runawaysin Cherry Bomb. Nostot levyltä: Fuck Yr. Fans ja Panik.
Bratmobile teki vielä kaksi EP:tä, kunnes hajosi surullisen kuuluisasti lavalla New Yorkin Thread Waxing Spacessa. He olivat stressaantuneet harjoittelun puutteesta joutuessaan esiintymään useiden merkittävien henkilöiden edessä. Muutamat yleisössä ollet naiset nappasivat mikrofonin syyttääkseen jotakin paikalla ollutta miestä pahoinpitelystä ja kritisoivat samalla Bratmobilea turvallisen tilan luomisen epäonnistumisesta, mikä keskeytti esityksen joksikin ajaksi. Wolfe muisteli tapahtumaa: "Minun piti toimia esiintyjänä sinä iltana, mutta minun piti toimia myös klubin managerina ja turvallisuusvastaavana! Kaikki huusivat toisilleen. Se oli kuin slapstick-komediaa tai jonkinlainen hullu performanssi, ja päätimme lopettaa."
Bratmobile teki paluun vuonna 1999 aluksi yhtä esitystä varten Oaklandin Stork Clubilla. Toinen täyspitkä studioalbumi, Ladies, Women and Girls ilmestyi vuonna 2000 ja se sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Lisää huomiota saatiin Sleater-Kinneyn, The Donnasin ja The Locustin kanssa tehdyillä kiertueilla. Kolmas ja toistaiseksi viimeisin albumi Girls Get Busy ilmestyi vuonna 2002.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti