Fluffy: Black Eye, 1996

Fluffy tuli Lontoosta ja sen perustivat vuonna 1994 yliopistossa taidetta ja muotoilua opiskelleet luokkatoverit Amanda Rootes (laulu, kitara) ja Angie Adams (rummut). Toiseksi kitaristiksi löytyi Bridgette Jones ja bändi alkoi harjoitella Rootesin olohuoneessa. Fluffyn alkuperäinen basisti oli Pandora Ormsby-Gore, mutta hän jätti yhtyeen ryhtyäkseen näyttelijäksi ja muutti nimensä Pandora Coliniksi. Uudeksi basistiksi löytyi Helen Storer. Yhtyeen nimi napattiin Rootesin hauskana pitämästä lesboromaanista Fluffy Butch. Musiikillisina innoittajina heillä toimivat Sex Pistols, New York Dolls ja Stooges.

Ensimmäiset singlet Hypersonic ja Husband julkaistiin vuonna 1995. Hypersonic on nimetty Britannian myydyimmän vibraattorimerkin mukaan ja se kertoo sen käytön iloista. Husbandissa paheksutaan töykeitä poikaystäviä. Molemmat kappaleet löytyvät myös tältä levyltä. Bändi esiintyi usein alkuaikoinaan maanalaisilla fetissi-clubeilla, kuten Torture Gardenissa ja Submissionissa, ja sai huomiota räikeillä esityksillään, joissa he esiintyivät paljain jaloin slip-mekoissa. "Nuorten tyttöjen ei pitäisi pelätä näyttää naisellisilta..." Rootes kertoi Selectin haastattelussa. "Niin monet tytöt pelkäävät olla tyttöjä. Lukuun ottamatta Courtney Lovea, joka on todella naisellinen ja käyttää seksuaalisuuttaan ollen vahva nainen. Minusta naisten ei pitäisi pukeutua kuin pojat. Se on hienoa PJ Harveyssa. Hän oli poikamainen ja nyt hän on mennyt todella upealta ja hänestä on tullut ikoni: todellinen nainen." Torjuttuaan monia kiinostuneita levy-yhtiöitä, yhtye teki sopimuksen The Enclave/Hut/Virginin kanssa. Syyskuussa 1996 ilmestynyt Black Eye äänitettiin livenä Metropolis Studioilla Lontoossa ja sen tuotti punk-legenda Bill Price, joka on äänittänyt mm. Never Mind the Bollocksin. Rootesin mukaan Price "nauhoitti meidät vain livenä, kun soitimme. Teimme joitain juttuja, kuten äänitimme päälle erilaisia ​​kitarariffejä ja muuta samanlaista. Tein laulun eri otoilla, mutta halusimme todella saada live-soundin."

Monet Black Eyen sanoitukset käsittelevät seksuaalista hyväksikäyttöä: "Ei mitään, mitä todennäköisesti kuulet radiosta". Nimikappale "Black Eye" kertoo perheväkivallasta. "Kun kasvoin, isäni oli todella väkivaltainen. Tiesin, että siitä minun oli kirjoitettava laulu – jotta se poistuisi elämämästäni", Rootes on muistellut. Samoin kappale Scream käsittelee raiskauksia, kun taas Dirty Old Bird kertoo puolison hyväksikäytöstä. Technicolour Yawn ja Psychofudge käsittelevät päihteitä ja Cheap käsittelee neitsyyden menettämistä ja sitä seuraavaa tunnetta tulla "eräänlaiseksi halvaksi jakorasiaksi." I Wanna Be Your Lush ja Too Famous käyttävät satiiria kritisoidakseen miesmuusikoiden ylimielisiä ​​asenteita. Varsinaisesti feministisenä bändinä he eivät itseään pitäneet; "Miehet ovat mahtavia! Me rakastamme heitä! Puhumme jämäkkämiehistä, emme kaikista miehistä."

Levyn julkaisun jälkeen yhtye lämmitteli Foo Fightersia heidän kiertueellaan, sekä Sex Pistolsia Japanissa ja Finsbury Parkin keikalla. Fluffy oli myös avaajana Marilyn Mansonin "Anti-Christ Superstar" -kiertueen Euroopan-osassa ja kiersi Yhdysvalloissa Neurotic Outsidersin kanssa. Heidän musiikkivideonsa Black Eyelle kuvasi New Orleansissa Floria Sigismondi. Esiintymisiä oli myös useissa brittiläisissä televisio-ohjelmissa, kuten The Big Breakfast, Hotel Babylon ja Top of the Pops. 

Fluffy hajosi vuonna 1998, kun Rootes ja Storer muuttivat Los Angelesiin, Kaliforniaan, jossa Rootes perusti grunge/goth/punk/metal -yhtye Harlowin, joka osallistui VH1 kanavan tosi-TV ohjelmaan Bands on the Run. Storer on soittanut Fireball Ministryssä ja myös Duff McKaganin soolobändissä Loaded. Adams ja Jones jäivät Lontooseen ja perustivat yhtyeen nimeltä Darling.