Junglen Kari Backström antoi levylle neljä tähteä kehujen kera; "90-luvun parasta jytää metallisekoituksella soittaa mimmibändi L7. Bändi rappaa raskaan rokkinsa yksinkertaisesti uskottavammin kuin mieskollegansa; nämä naiset eivät sorry macho-naurettavuuksiin, ymmärtävät jättää kiduttavan jyystön (ainakin melkein...) tyhmimmilleen ja ennen kaikkea tajuavat voimariffittelyn ynnä pelkän metelinpidon ilman kunnon popbiisejä ja huumoria vievän korkeintaan umpikujaan. Erikseen pitää vielä kehua L7:n komppiparia, basisti Jennifer Finchiä ja etenkin rumpali Demetra Plakasia - rytmittely on samalla kertaa niin mainion tanakkaa, mutta pomppivan kimmoisaa! Donita ja Suzi, emme unohda teitäkään.
Tämä ylistys ei toki tarkoita Bricks Are Heavyn olevan pelkkää juhlaa. Meikäläinen on sen verran popfani, että levyn metallisimmat palat eivät (riemastuttavasta rokkiotteestaan huolimatta) jaksa innostaa hurraa-huutoihin. Onneksi (?) on keksitty kätevä vehje nimeltään laser-soitin, skippaa vain epäkiinnostavat esitykset ja sinulla on mitä erinomaisin minicd: Wargasm, Pretend We're Dead, Everglade, Slide, Shitlist (lyömätön vitutusbiisi, keksi sopivia nimiä ja laula mukana: "You made my shitlist!)... Lahjomattoman kriitikon on kuitenkin pakko todeta pieni kalvava huolenaihe, Smell the Magic -miniälpeeseen verrattuna on tuo combon metalliosasto laajenemaan päin."
Omat suosikkini levyltä ovat Pretend We're Dead ja Shitlist, eikä minua häiritse nuo joidenkin kappaleiden metalli-vaikutteet, eikä tarvitse skipata yhtään biisiä.
L7 jatkoi vielä uudelle vuosituhannelle asti tehden lisää erinomaisia levyjä. En nyt tämän sarjan puitteissa esittele enempää kuin maksimissaan kolme albumia per bändi, korkean tason puolesta näitä mahtuisi kyllä muuten top sataan vielä pari lisää.
L7:n paluusta ilmoitettiin joulukuussa 2014 ja uutta materiaaliakin on julkaistu, viimeisimpänä vuosi sitten ilmestynyt Cooler Than Mars single ja Suomessakin käytiin vasta kuluneena vuonna.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti