Bad Skin: Bad Skin, 2024


Bad Skin tulee Montrealista, Quebecista ja sen perusti vuonna 2016 Tamara Galdames-Morales (laulu, kitara), joka oli soittanut vuosia miesten kanssa ja saanut tarpeekseen kokemastaan seksismistä. Ainoa mitä bändikaverit häneltä halusivat oli seksi, joten Tamara G-M, taiteilijanimeltään Dope, halusi perustaa vain naisista koostuvan bändin. Mukaan löytyivät Caroll-Ann Joseph (kitara, taustalaulu), Aurèly Caron-Parent (basso) ja Azalee Baillargon (rummut). Tähän päivään mennessä kokoonpano on ehtinyt vaihtumaan Dopen ympärillä. Nykyään Bad Skinissä soittavat hänen lisäksi Victoria Turner (kitara), Eugenie Lemieux (basso) ja Christine Bouchard (rummut).

Itse olin täysin tietämätön tällaisesta yhtyeestä aina viime helmikuuhun asti, jolloin julkaistiin Bad Skinin yhdessä Rumkicksin kanssa tekemä digi-single/video We Are the Girls. Bad Skinin tavoitteena oli tehdä uusi girl power klassikko No Doubtin, L7:n ja Bikini Killin hengessä ja tässä on kyllä onnistuttu erinomaisesti. Tämä on nyt noussut kuluneen vuoden kolmen parhaan tai eniten katselemani musiikkivideon joukkoon. Näin ollen olikin aiheellista tutustua heidän aiempiin tekemisiin.

Ensimmäinen albumi Pussy Power ilmestyi vuonna 2017 ja se on julkaistu ymmärtääkseni ainoastaan diginä, en ole ainakaan löytänyt ainoatakaan mainintaa fyysisestä kopiosta. Diginä julkaistiin myös seuraavat EP:t Live Fast Die Punk ja The Heartbreak Tour, sekä muutamat singlet. Tälle Renessaince Recordsin 8. marraskuuta 2024 julkaisemalle Bad Skin LP:lle on koottu parhaita paloja näiltä digi-äänitteiltä.

Joulupukki toi tämän vinyylin, joka on nyt ollut viikon kuunneltavana ja olihan tämä otettava ihan We Are the Girlsin ansiosta mukaan. Levyä voi toki moittia hajanaiseksi. Mukana on ensimmäisen albumin  suoraviivaisempaa punkkia, pari coveria, Jefferson Airplanen White Rabbit ja Aquan Barbie Girl, sekä uudempia, paremmin tuotettuja biisejä, joilla Bad Skin on siirtynyt enemmän popin ja mainstreamin suuntaan. Parhaat palat löytyvät kakkospuolelta, Ranskaksi laulettu J'auraid pu t'aimer on hieno, hardrock -henkinen mahtiballadi Combletely Insane upea ja tämä ensimmäiseksi nostoksi, toiseksi nostoksi tietysti vuoden tarttuvin punk-renkutus We Are the Girls.

Se olikin sitten viimeinen osa tätä musiikillista tutkimusmatkailua. Maailman punk-pääkaupunki on tietysti Los Angeles ja maista USA:n ja UK:n jälkeen Japanilla on ollut melkoisesti annettavaa. Ruotsissa oli 70-80 -lukujen taitteessa vahva naisasialiike ja tämä näkynyt varmaankin siinä, että siellä gimmat tarttuivat soittimiin ensimmäisten joukossa. Huomiotavaa on myös, että sisarusbändejä on todella paljon ja välillä myös serkulla täydennettynä.

Yritin ottaa mukaan levyjä tasaisesti kaikilta vuosikymmeniltä, selkeitä kausia sieltä kyllä erottuu. 80-luvun loppu oli vähän heikompaa ja vuosille 2005-2015 ei kovinkaan montaa levyä osunut. Parhaat punk-vuodet olivat 1981, 1993, 1994, 2019, 2022 ja 2023. Ensi vuodesta näyttäisi tulevan taas erittäin hyvä, joten Punk's not dead!

Linda Lindas: No Obligation, 2024

Ensimmäisen LP:n julkaisun jälkeen Linda Lindas on heittänyt keikkaa mm. sellaisten haudan partaalla roikkuvien vanhojen pierujen (jotka eivät ymmärrä lopettaa) kuin Green Dayn ja Rolling Stonesin kanssa, ja aina ne laittaa parhaan bändin soittamaan ensimmäisenä.

Linda Lindas oli mukana Talking Heads tribuuttilevyllä ja viime vuonna ilmestyi myös pari uutta digi-singleä, joista tehtiin musiikkivideot, Too Many Things ja Revolution/Resolution, jotka molemmat löytyvät tältä 11. lokakuuta ilmestyneeltä toiselta albumilta. Levyn julkaisi jälleen Epitaph, isäpappa Carlos de la Garzan toimiessa tuottajana.

Hiljaisilta Levyt tämänkin levyn diilasi vajaata kuukautta myöhemmin ja siitä lähtien tämä on ollut säännöllisessä kuuntelussa kymmeniä kertoja. Aivan ensilevyn kaltaista innostusta tämä ei enää herätä, mikä ei tarkoita etteikö tämäkin olisi erinomaisen hyvä levy. Avausraita No Obligation on Eloisen laulama ja huomioitava on, että siinä missä hän ensilevyn aikaan oli vielä enemmän tulkitsija, niin nyt ollaan menty taidollisesti eteenpäin. All In My Head julkaistiin esimakuna levyltä digi-single/music videona ja tämähän menee sinne levyn parhaimmistoon, Lucian ääni on edelleen yhtä hunajaa, eikä Milaakaan pidä unohtaa. Bela esittää jälleen yhden raidan espanjaksi, Yo Me Estreso kulkee polkan tahtiin, ja siitä tehtiin myös video.

Ensi älpeeltä löytyviä Biki Kill -tyylisiä punk-biisejä ei oikein enää ole, Excuse Me menee näistä eniten sille suunnalle. Älyttömän hienoja power-pop / new wave / post-punk kappaleita sen sijaan riittää: Lose Yourself, Don't Think, Nothing Would Change.

Kriitikot ovat antaneet levylle tuollaista 4 tähden tai 8/10 arvioita. Aika samalle kannalle itsekin päädyn. Pari vähän keskinkertaista biisiä pudottaa täysistä pisteistä. Nostoiksi olisi taas useita ehdokkaita, laitetaan jo mainitut All In My Head ja Nothing Would Change.

TsuShiMaMiRe: Mizumono, 2024

 


TsuShiMaMiRe (つしまみれ) perustettiin Chibassa, Japanissa vuonna 1999 ja sen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat yliopisto-opiskelijat Mari Kono (kitara, laulu), Yayoi Tsushima (basso, taustalaulu) ja Mizue Masuda (rummut, taustalaulu). Alkuperäisjäsenistä Mizue oli mukana vuoteen 2017 asti, mistä lähtien rumpuja on soittanut Maiko Takagi. Samana vuonna ilmestyneellä Tsushimageru -levyllä rumpuja soittaa avustajana ollut Shigeru Toyota. Ensimmäinen pitkäsoitto Pregnant Fantasy ilmestyi elokuussa 2004 ja tämä 13. maaliskuuta 2024 ilmestynyt Mizumono on heidän 16. albuminsa. Kaikkia en ole kuullut, kaikista kuulemistani en ole oikein innostunut, mutta hyviä ja kiehtoviakin levyjä löytyy ja niihin kuuluu tämä uusin Mizumono. 25-vuotis juhliaan viettävä yhtye on siis ehdottomasti otettava mukaan tähän sarjaan. Järjestyksessä 7. Amerikan kiertue oli kuluneen syksyn aikana ja Euroopan kiertueita on takana viisi. 

Vaikka Tsushimamire luokitellaankin punk-bändiksi, niin kaikki perinteiset punk-kliseet sivuutetaan tyystin. He sekoittavat japanilaista noise-poppia omituisiin, usein hauskoihin tai kummallisiin sanoituksiin, joiden aiheena on usein syöminen, seksi ja kuolema. Monet kappaleista yhdistävät kauniit lauluharmoniat hurjaan rummutukseen ja punk-kitarariffeihin. Avausraita Show You My Soy Sauce on loistava esimerkki heidän tyylistään. Se sisältää Marin tavaramerkiksi muodostuneen nopean laulun. 24030 on groovy surffirokki. Double Kick Punch on kelttityylinen kappale, josta puuttuu vain säkkipillit. Kosketinsoitinvetoinen Look Back In Anger yhdistelee kiehtovan melodian Marin räppäykseen, joka vaihtuu välillä suloiseen lauluun ja äkäiseen kitarariffiin. Tämä otetaan ensimmäiseksi nostoksi ja toiseksi Baka Moto Karee. 11 biisin ja 41 minuutin mittainen Mizumono olisi lähellä mennä omalle vuoden 2024 parhaat levyt listalle, jos muutama vähän tylsempi raita olisi karsittu.

Shooting Daggers: Love & Rage, 2024

 

Shooting Daggers tulee Lontoosta ja siinä soittavat Sal Pellegrin (kitara ja laulu), Bea Simion (basso, taustalaulu ja piano) ja Raquel Alves (rummut). Kukaan heistä ei ole syntypräinen britti, sillä Sal on kotoisin Ranskasta, Bea Italiasta ja Raquel Espanjasta. Yhtye perustettiin vuonna 2019, kun Bea ja Sal löysivät toisensa somen kautta ja pian heistä tuli parhaat ystävät. Ensimmäisen demon jälkeen Raquel liittyi mukaan. "Emme halua ihmisten ajattelevan, että naiset tai queerit tekevät paskaa musiikkia, siksi harjoittelemme neljä tai viisi tuntia päivässä useita kertoja viikossa, koska meillä on niin paljon enemmän painetta olla edustavia, ja haluamme tehdä sen hyvin. Miehet voivat olla keskinkertaisia, me kieltäydymme olemasta;" Sal valottaa yhtyeen asennetta musiikin tekemiseen.

Ensimmäiset levytykset olivat New Heavy Soundsin kustantamat Manic Pixie Dream Girl 7" (2021) ja Anthames EP (2022). Keikkoja heitettiin Amyl & The Sniffersin, Scowlin ja ZULU:n kanssa pitkin Isoa-Britanniaa ja Euroopaa, samalla kun trio kirjoitti ja äänitti Wayne Adamsin tuottaman debyytialbumin Love & Rage Bear Bites Studiossa Lontoossa. Levy ilmestyi 16. helmikuuta 2024 ja julkaisijana toimi edelleen New Heavy Sounds. Musiikkiaan kutsuvat queercoreksi, meluisaa rockia, jota voi punkiksikin kutsua. Välillä maltetaan myös hidastaa tempoa rauhallisemmin tunnelman luomiseksi.

"Se. On. Vittu. Mahtava. Ja tämän pirun johdannon kirjoittamiseen kului yli päivä, koska ainoa tapa, jolla voin ajatella ilmaistakseni jokaisen kappaleen aiheuttamaa silkkaa jännitystä, on istua piirtämässä violetteja salamoita A3-arkille, vaikka talo palaa ympärilläni. Se on valkoinen kuuma, alt-punk-pyyhkäisy, joka lataa 9 kappaletta vain 22 minuutissa, ja jokainen lähettää tarpeeksi adrenaliinia suoniisi pitääkseen sinut istumassa pystyssä myöhään yöhön, vastustellen tarvetta huutaa sanoitukset ulos ikkunasta yrittäessäsi valaista naapurustoa albumin viehätysvoimasta," aloitti Sonic Abuse -lehden Phil ja päätti 10/10 arvionsa näin: "Tämän katsauksen aikana olen todella yrittänyt antaa kuvan Shooting Daggersin loistosta. Toivottavasti kaikille on selvää, että rakastan, rakastan, rakastan tätä albumia. Sen 22 minuutin kestossa ei ole hetkeäkään hukattu. Sen sijaan se tekee sen, mitä kaikkien mahtavien punk-albumien pitäisi tehdä – yhdistää raakaa voimaa yllättävään tunnesyvyyteen. Vältän tietoisesti etsimästä tietoa bändistä ennen arvostelua, koska tuntuu todella siltä, ​​että  Love & Rage  kertoo aivan kaiken, mitä on sanottavana – se on periaatteessa täydellinen ja ansaitsee kaiken huomion."

Dream Nails: Doom Loop, 2023

 


Dream Nails tulee Lontoosta ja sen perustivat elokuussa 2015 Janey Starling (laulu) ja Anya Pearson (kitara). Ystävykset olivat tavanneet osallistuessaan feministiseen aktivismiin ja samoista piireistä löytyivät myös Emmett Roberts (basso) ja Judith Dawson (rummut). Vuoden 2016 alussa Lucy Katz korvasi Judithin rumpalina. Ensimmäinen DIY EP julkaistiin omakustanteena huhtikuussa 2016. Sitä seurasi toinen Dare to Care EP. Ensimmäinen pitkäsoitto oli akustinen live Take Up Space alkuvuodesta 2019. Näiden lisäksi 7" ja digi-singlejä löytyy myös runsaasti koko uran ajalta.

Dream Nails kutsuu itseänsä punk-noidiksi ja genreänsä "noitapunkiksi". Perinteiset punk-kliseet sivuutetaan täysin ja musiikillinen puoli menee sinne popmaisen alternative-rockin puolelle. Tiettyjä hengenheimolaisia ovat tässä sarjassa aiemmin esitellyt Anarchicks ja Dream Wife, vaikka kaikilla onkin toisistaan poikkeava tyyli.

Ensimmäinen Dream Nails nimeä kantava studiolevy ilmestyi elokuussa 2020. Yhtyeen toinen perustaja ja keulakuva Janey Starling ilmoitti jättävänsä bändin 30. huhtikuuta 2021. Uudeksi laulajaksi kiinnitettiin  Ishmael Kirby, joka tuo vaihtelua valkoisten miesten hallitsemaan punk-sceneen myös etniseltä taustaltaan. Laulajana hän on melko erilainen, kuin Janey Starling oli ja olen enemmän mieltynyt Kirbyn aikaiseen tuotantoon.

Toinen Dream Nails LP Doom Loop ilmestyi 13. lokakuuta 2023. Kokoonpano tällä levyllä on Ishmael Kirby (laulu), Anya Pearson (kitara, syntetisaattori, laulu), Mimi Jasson (basso, piano, syntetisaattori, laulu) ja Lucy Katz (rummut). Levyn julkaisi Marshall Records. Kerrangin 50 vuoden 2023 parasta levyä listauksesta se löytyy sijalta 37. "Dream Nailsilla on ollut aina tarttuva kyky yhdistää voimakas tarinan kerronta iloisiin mukaansa tempaaviin punk-jammailuihin. Doom Loopilla perehdytään patriarkaalisiin järjestelmiin, sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja siihen, millaista on kuulua LGBTQ+ -yhteisöön epäoikeudenmukaisen poliittisen valvonnan aikana. He käsittelevät näitä kysymyksiä anteeksiantamattomalla rehellisyydellä ja rohkaisevat kuulijoita kohtaamaan omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Se kaikki ylittää genren rajat tarjoten ainutlaatuisen sekoituksen punkkia, poppia ja riehuvaa energiaa. Doom Loopin avulla Dream Nails todistaa jälleen kerran, että he ovat varteenotettava voima punk-scenessä, ja heillä on kyky inspiroida ja antaa kuulijoille mahdollisuus kohdata elämä suoraan;" kirjoitti Kerrangin James Hingle, antaen tuomioksi 4/5 ja suositellen levyä Bikini Killin, Amyl and the Sniffersin ja Lambrini Girlsin faneille.

Dummy Toys: War is Nightmare, 2023


Vuoteen 2023 Dummy Toysin keikkaili ainoastaan Kiinassa. Ensimmäisellä Euroopan kiertueella esiinnyttiin Saksassa, Sveitsissä ja Tšekin tasavallassa. Yksi keikka oli myös Hollannissa Ansenin kylässä pidetyillä festivaaleilla, josta matkattiin Rebellion festivaaleille Blackpooliin, Englantiin. Seuraava Euroopan kiertue on tulossa maaliskuussa 2025, keikkapaikat varmaankin täydentyvät siihen mennessä.

Toinen CD War is Nightmare ilmestyi 15. syyskuuta 2023 jälleen DMC:n kustantamana. Levystä otettiin myös vinyylipainos, jonka julkaisivat TMom Records (Saksa), Genjing Records (Kiina), Laibixi Records (Saksa) ja DIY Koło (Puola). Jos ensimmäisellä Not a Puppet -levyllä oli hardcore vaikutteita, niin nyt on sitten siirrytty kunnolla piinlujan HC:n puolelle ja tämä bändi ei tosiaankaan leiki.

10 biisiä paiskotaan läpi 23 minuutissa. Kun Dummy Toysin juuret ovat street punkissa, niin mitään tympeitä heavy-vaikutteita ei todellakaan löydy. Kitarasoolot pidetään lyhyinä ja ytimekkäinä. Variaatoita biisien rakenteista löytyy, joten ne erottaa toisistaan muutenkin kuin tekstien osalta. Nostoiksi S.O.S. ja Bus of Death. Ei tällaista kamaa pystytä tekemään muualla kuin Thatcherin luokka-yhteiskunnassa, Kekkoslovakiassa ja diktatuurin ikeen alla.

Östro 430: Punkrock Nach Hausfrauenart


Saksan ensimmäisenä naisten punk-yhtyeenä pidetty Östro 430 teki paluun 35 vuoden tauon jälkeen vuonna 2019, kun vanhoista levytyksistä koottiin kokoelma  Keine Krise kann mich schocken ja samalla herätettiin myös bändi toimintaan. Vanhoista jäsenistä mukaan tulivat Martina Weith (laulu, saksofoni) ja Bettina Flörchinger (kosketinsoittimet). Uusina soittajina yhtyeeseen liittyivät Anja Peterssen (basso) ja Sandra Black (rummut). Peterssen lienee samaa ikäluokkaa alkuperäisjäsenten kanssa, jos näin ulkonäön perusteella uskaltaa arvuutella, kun taas Black edustaa nuorempaa sukupolvea. Aikoinaan yhtye etsi kaksi vuotta kitaristia ja kun sitä ei löytynyt, päätettiin olla ilman, eikä sille ole edelleenkään tarvetta.

Paluu single oli nimeltään Keine Krise kann mich schocken / Fick das system. Pandemian suljettua keikkapaikat, päästiin ensimmäinen esiintyminen uudella kokoonpanolla tekemään vasta elokuussa 2021 Hampurissa. 

Punkrock Nach Hausfrauenart LP ilmestyi 1. syyskuuta 2023. Levy jatkaa siitä mihin edellinen Weiber wie wir LP jäi, saksankielistä humppa-punkkia tai post-punkkia, joka lyödään myös ei niin yhtenäisen Neue Deutsche Welle -termin alle. Ihan koko levystä en oikein jaksa innostua, pari hyvää biisiä kyllä löytyy ja niiden ansiosta otin tämän levyn mukaan ja tietysti edustamaan varsin niukkaa keski-eurooppalaista tarjontaa. Lieneehän tämä myös katsauksen keski-iältään vanhin bändi ja mummo-punkkia tarvitaan myös lisää. Nostoiksi siis Alte Männer ja Klugcheißer.